KUKA OLEN

Tietoa minusta

Käytäntöni, kokemukseni ja arvoni

Olen positiivisella luonteella varustettu monella eri alalla työskennellyt "sekatyönainen". Perheeseeni kuuluu kaksi aikuista tytärtä ja puoliso. Toki perheenjäseneksi lasketaan myös rakas ratsuheppamme Sandra, joka asustaa tuttavan tallissa täysihoidossa. Hevostelun lisäksi harrastan jonkin verran neulomista, espanjan kielen opiskelua, liikuntaa satunnaisesti ja matkustelu, se on yksi suosikeistani.

Koulutetuksi hierojaksi valmistuin 2006 ja aloitinkin heti silloin yritystoiminnan. 

Yritystoiminnan aloitettuani aloitin myös vyöhyketerapia opinnot Tampereella MedikaNovassa. Refloksologiasta (koko kehon vyöhyketerapia) minulla oli hyviä omia kokemuksia itseni ja lasteni kautta. 

Lähihoitajaksi valmistuin 2018 ja niitäkin töitä on tullut eri paikoissa nyt tehtyä, pari vuotta vierähti kaupungin kotihoidossakin.  

Olen luonteeltani melko puhelias, mutta kuuntelen myös asiakkaan hiljaisempaa puolta. Tämän päivän hektisyys on saanut myös minut miettimään elämänarvojani. Mielestäni arvoni ovat olleet kohdallaan tähänkin asti, mutta työ lähihoitajana on avannut silmiäni lisää. Jokainen meistä on tärkeä, eikä yksikään toista parempi.  

Keväällä 2021 olen käynnistänyt myös Yksityisen palveluntuottajan kotiin vietävät palvelut ikä-ihmisille, rintamaveteraaneille ja omaishoitajille.  Toimin siis Valkeakosken kaupungin omaishoidon palvelusetelituottajana. Tämä työ on niin tärkeää ja ikä-ihmiset ovat todellakin sydämen asia minulle.

Toimitilassani Yhteistalolla Valkeakoskella minulla toimii suolahuone ja siellä teen myös vyöhyketerapiahoidot. 

 Vaikka lähihoitajaksi valmistuttuani päätin, että opiskeluni on opiskeltu, niin ei auta sanoa ei koskaan... Yrittäjän ammattitutkinnon aloitin kesäkuussa 2021 ja se pitäisi olla valmis 2022 vuoden elokuulla. Erittäin mielenkiintoinen koulutus joka antaa ajattelemisen aihetta omaan toimintaan yrittäjänä. Tämäkin suhari joutuu vähän pysähtymään ja käymään läpi itseään ja toimintatapojaan.



Miltä yleisnaisjantunen näyttää

Tältähän se
Tältähän se